 |
 |
| Tällä sivulla
on kauden 2002 kisaraportteja |
|
| 30.8-01.09 Finaalikisa
Alastaro |
Saavuimme jo torstai
iltana radalle olimme hyvissä ajoin liikkeellä olihan
paljon vielä pelissä. Lajittelusta tulikin tosi vaikea
auto ei tuntunut kulkevan millään vaikka vähensimme
jarrua todella paljon.
Siis lajittelun kahdeksas ja vastaan Forsteen johan pahan lykkäs
heti ekalle vaikka pahojahan kaikki ovat, Harrilla vaan vielä
kovemmat loppunopeudet kuin meillä siis nyt jouduin itse
edellä ajamaan kun on tottunut ajamaan muita takaa. Voitto
tuli vaikka tiukalla oli.
Vastaan Raiski, nyt ratkottiin mitalleja. Vesa otti niukan
punavalon ja minä jatkoon.
Vastaan Pasi Korhonen olmmehan ajaneet useasti vastakkain
voittoja kummallakin sain paremman lampun ajoin ensin maaliin
mutta 6 tonnia alle nyt vähän harmitti ja mitallien väri
ei ollut enään minusta kiinni.
Sitten se jossittelu jos Heikki Niemi olisi voittanut Pasin
finaalissa niin olisin tullut hopealle.
Pronssi tältä kaudelta ja PM 4 niin täytyy olla
enemmäinen kuin tyytyväinen.
Onnitelut Pasille ja Heikille. Niin ja kaikille
kilpakumppaneille. KIITOKSET Heikki (HEMA) Niinivuorelle, taas
kausi ilman minkäänlaisia kone ongelmia hyvin räyhää...
Antti Kivinummelle, vaihteisto pelasi hienosti.
Ja koko tiimille hienosta työstä ja menetetystä
vapaa ajasta Tukioille suuri kiitos......
Palataan asiaan kun on haettu pokaali |
|
| Motopark 17-18 08 -02
|
Tulimme radalle
perjantai iltana hyvissä ajoin matka tästä
Kouvolan kupeesta kun oli niin lyhyt 180 km tai ainakin tuntui
PM reisun jälkeen.
Lauantai.
Kalustoa aika vähän
arveltiin että nyt saadaan ajaa ja niin saatiin ajoimme
seitsemän kahdeksasta kun virta osoitti vähenevän
huolestuttavasti. Siis jätimme yhden välistä ja
latasimme akkua. Ensimmäinen veto pahasti alle 9,855,
ajettiin melkein kaardemuenin säädöillä.
Jarrua lisää, toinen 9,863. No johaon kumma auto
tuntuu lentävän, seuraava varmanpäälle,
paljon jarrua, 10,0 saatiin aika siis vähentämään.
Pari seuraavaa tippuivat tasaisesti, kuudes oltiin jo tosi lähellä
9,898, mietittiin ajetaanko samalla viimmeinen vai lisätäänkö
jarrua. Ilta alkoi viiletä siis lisätään vähän.
Seitsemäs veto hyvin kulki paluutiellä pakkailin
varjoa kyytiin kun Vesa Raiski tuli seuraavassa parissa ja näytti
9,900 ja sormella minua. Kyllä levisi komea hymy naamalle,
paljon siihen tarvittiin lähtöjä, laskeskelin
reilu sata. Ei jokapäiväistä herkkua.
Sunnuntai.
Vastaan Mortten Tiainen(N)
mukava heppu, tiesin Morttenin ajotavan, lähdöstä
täysiä puoleen väliin ja rullaamalla maaliin eikä
rotlelaitteita. Sain paremman lampun, kylly lähti kuin
tykinsuusta. Mortten eipä auttanut kuin varttua että
jarru lähtee päältä ja perään.
Tulee aika kovaa vastaan, maalissa minulla 238km ja mortten
175km. VOITIN.. vastaan Niemi. Minun lamppu 470 Niemi 430 sain
kiinni maalilinjalla, mutta 9,894 ja pakkaamaan ja odottamaan
Finaalikisoja.
Tuleekin tosi kovat kahinat
niin pieniä on erot pisteissä.
ONNEA VIELÄ TEROLLE....
|
|
| KALAJOKI
|
|

(video
1.3 MB) |
Saavuimme
hyvissä ajoin perjantain vesisateen saattelemana joka
loppui juuri ennen rataa. Leiri pystyyn ja agria virittämään
sähköäkin kun tarvitaan. Lauantai Lajittelun
ensimmäinen lähtö olikin TEAN kanssa jo
sovittu Alastarolla. Haaste ajo, kumpi voittaa se nauttii
huuhteisesta. Nautitaan sitten kauden jälkeen...
Katso video klikkaamalla
viereistä kuvaa. Voitto tuli saapa nähdä mitä
tuleman pitää....:).
|
 |
Toinen
veto 9.938 237kmt kolmas 9.864 238 neljäs 9.939 237
viides 9.943 237 kuudes 9.899 237 Niin lähellä
mutta kaukana kyllä harmitti... seitsemäs 9.918
238 siinä lajittelu ajat sitten letunpaistoon ja
odottamaan sunnuntaita.. |

(video
1.3 MB) |
Sunnuntai
Ensimmäisellä kierroksella vastassa Heikki Niemi
jolla oli muuten varikon komein varikko ruusu kuvakin löytyy.
Valitettavasti Heikiltä oli tekniikka hajonnut siis
soolo 9.935 236 ihan alueella. Vastaan Pasi Korhonen, tosi
paha. Nyt vaaditaan nappi lähtö. Pasi sai paremman
lampun ja pikku kaulan lähdössä, ei muuta kun
lumpio suoraksi ja perään... Saavutin juuri
maaliviivalla, Pasi oli höllännyt kun minua ei näkynyt.
Kovasta loppunopeudesta on tälläisissä
tilanteissa apua, JATKOON. Kaavion mukainen soolo ja
jatkoon. Finaalissa vastaan Antti kivinummi paha erittäin
paha ANTTI VOITTI... Hieno viikonloppu kaikkiaan kalajoella
on mukava kisata |
|
Finaalissa vastaan Antti
kivinummi paha erittäin paha ANTTI VOITTI...
Hieno viikonloppu kaikkiaan
kalajoella on mukava kisata. Alla vielä muutama kuva
Kalajoelta. |
|
|
|
| Kaardemuuen |
 |
Jätimme
Ödebruun torstai aamuna taakse ja auto kohti Osloa,
jonne saavuimme iltapäivällä. Iso kaupunki,
siis sinne bussin kanssa pyörimään, oli
Suomipojat ihmeissään... Kyllä oli iso
paikka, bussi parkkiin ja käppäilemään
keskustaan, postikortit postiin ja bussille ja matkaan kohti
rataa. Olipas pitkiä tunneleita ja ruuhkaa eipä
sitä tälläinen maalaispoika ollut sellaiseen
tottunut, mutta hienosti selvittiin ja ratakin löydettiin...
|
|
Auto varikolle Siis
tuonne kivikkoon?? pitkien neuottelujen jälkeen siis sinne
kivikkoon ja auto alas bussista. Kyllä sitä oppii
arvostamaan näitä kotimaan ratoja kummasti kun autoa
työntää Norjan kivikossa ja valtavassa hiekkapölyssä
kun vierestä kajahtaa kone käyntiin ja paikallinen
norski ajaa mitään ajattelematta. Meidän 5cm
maavara oli niihin olosuhteisiin liian vähän, siis
kiviä keräämään ja monttuja tasaamaan,
sanoisin että kaikkea sitä pitää kokea kun
kilpaa ajaa....
|
Sitten itse kisaan.
Perjantaina eka veto 9,902, jaaha oltiin sitten alueella toinen
mitään muuttamatta 9,920 ja vielä kolmaskin
samalla 9,957 saatiin selville miten ilman lämpö
vaikuttaa kulkuun. Outoa kun taas Mantorpissa auto kulki
kovempaa mitä kuumempaa täällä taas meno
hidastui kun ilma lämpeni. Lauantaina sitten eka veto 9,906
toinen 9,916, kyllä tällä sarjalla irtosi
lajittelun ykkönen aika kiva juttu....
Pudotus sujuikin sitten
helposti, eka soolo, toka soolo oli räjäyttänyt
vaihdelaatikon edellisessä vedossa siis jatkoon nyt vastaan
joku hirmu kamaro, taas katuauto. On niillä pojilla hurjat
vehkeet. Otin hyvän lampun ja aikakin ihan hyvä 9,908
ja jatkoon vastaan Antti. Vain Suomalaiset jatkossa. Vesalla
soolo ja me Antin kanssa vastakkain viivalle ja matkaan. VARMAAN
salamavalo välähti katsomossa kun meikäpoika lähti
viivalta, 274 lamppu ja taas semistä pihalle mutta hieno
kisa vaikka olosuhteet olivatkin surkeat.
Auton tasaisuudesta kertoo
loppunopeudet 236,3 235,8 234,7 236,8 236,3 235,8 236,8 236,8 ja
paras aika 9,902 ja huonoin 9,966 kolmesti 9,90. Hieno auto kun
vain kuski ei hermoile.
HIENO REISSU... Kilometrejä
kertyi Korjalta 2897km kaikkiaan.
Nyt pestään Norjan
pölyt autosta ja odotetaan Virtasalmen kisoja, sitä
taas arvostaa näitä kotimaan kisoja.
Palataan sen jälkeen
asiaan.... |
|
| MANTORP |
| Lähdimme suoraan
Kalajoen kisoista Lohjan kautta kohti Turkua, josta laiva lähti
tiistai aamuna kohti Tukholmaa. Sinne saavuimme tiistai-iltana
rauhallisen laivamatkan jälkeen, vaikka kyllä me
tankattiin nestettä autoon, olihan edessä kahden
viikon reissu... Korhosen Pasi oli mennyt jo aamulla ja sovimme
että leirydymme samaan paikkaan. Pasi oli Lintsöpigissä,
siis auton keula sinne. Perillä olimme siinä kymmenen
jälkeen illalla, leiri pystyyn ja parit huurteiset ja
nukkumaan.. Aamulla kävimme tutustumassa paikkaan ja siinä
sivussa viimme hetken hankinnat paikallisesta Biltemasta
nippusiteitä ja lemmariavain niillähän jo pärjää
pitkään... |
 |
Iltapäivällä
lähdimme kohti rataa, matkaa oli vain 30km jäljellä.
Portilla sujui kaikki hienosti paperit olivat kaikki
valmiina ei muutakun sisään. Paikka oli vielä
aika tyhjä, siispä saimme Pasin kanssa hyvin autot
vierekkäin ja leiri pystyyn. Auton katsastus
seuraavaksi, todella tarkkaan kaikki tutkittiin muutamia
huomautuksia, ikkunaverkon pultti väärinpäin?
SITTEN turvavyöt liian vanhat, me aivan hoo moilasina,
Ruotsin säännöissä 4 vuotta meillä
6 vuotta, siinnähän sitten seliteltiin huonolla
englanilla ja vielä huonomalla ruotsilla... Loppujen
lopuksi kilpailun johtaja antoi luvan ajaa siis kaikki
hyvin.... |
|
Torstain pääsimme
ajamaan kaksi lähtöä ensimmäinen 10,047 ja
toinen 9,925 jolla irtosi sitten lopuksi lajittelun 7. sija.
Kilpailun tahti poikkesi siitä mihin olin tottunut. Aamulla
kymmeneltä, sitten kahdelta ja viimmeinen joskus viiden jälkeen
iltapäivällä. Saimme aina illalla seuraavan päivän
aikataulun siitä oli kyllä helppo seurata eikä
tarvinnut kytätä auton vieressä koska taas lähdetään,
kerkesimme seuraamaan kisoja ihan kivasti hieno systeemi....
Rata oli erikoinen, lähdöstä
50m suoraa, sitten ylämäkeen maalin jälkeen
nyppylä sitten alamäki ja jyrkkä kaarre päässä.
Valtava pito radassa, olosuhteet kuumat varjossakin mittari näytti
+32 siis lämmintä.
Ensimmäinen pudotus jo
lauantaina, minulla vastassa Mariann Holm. Sain paremman lampun
minun aika 9,939 Mariann 9,856 siis jatkoon.
Sunnuntaina sitten vastaan
tuli joku Ruattalainen näkyi autossa olevan kilpi kiinni
eikä mitään jarrulaitteita siis oma ajo ja
viivalle. Sain paremman lampun, polvi suoraksi ja matkaan minun
aika 9,817, sillä vielä rajumpi alitus siis jatkoon.
Tuli lisää mietittävää kun ilma kuumeni
koko ajan ja auto senkuin lentää vaikka lisäsimme
jarrua oikei reilusti. Siis miettimään.
Nyt vastassa Pasi, siis
pilttuun väliset kisat. Toisen kisa loppuisi siihen, harmi
kun ajeltiin niin paljon Suomalaiset vastakkain, mutta sellaista
kisa on. Siis Pasia voittamaan, sovimme että herrasmies
ajo, ei mitään jekkuja, oma ajo. Sanoin vielä
Pasille et ei hölläillä vaan täysiä
maaliin asti. Pasi otti paremman lampun, Pasi 422 minä 437
ja matkaan. Pasi ajoi 9,858 minä 9,867 VOITTO.
Kyllä näytettiin
ruattalisille tiukkaa ajoa...
Vastaan semissä tuli P-O
Eriksson Pellen lamppu 409??? minun 448 siis laulukuoroon vaikka
ajoin paremman ajan, Pelle 9,924 minä 9,913 mutta se
lamppu. On nuo aivan uskomattomia lamppuja ja kuulin Pellen
ajaneen niitä paljon....
NYT kolmen päivän
loma öbepruussa, hieno kaupunki ja leirintäalueella
valtava vesihuvipuisto SUOSITTELEN......
SITTEN se mikä saa minut
kiittämään PASI KORHOSTA. Pasi irroitti kisan jälkeen
kamaron vyöt ja antoi ne minulle mukaan Kardemuueniin jos
siellä tulisi vaikeuksia vöiden kanssa KIITOS.........
|
|
Alastaro 5.-7.7
Lähdimme kohti Alastaroa
torstai iltapäivällä. Kisapaikalle saavuttuamme
kokosimme leirin sateisissa tunnelmissa.
Perjantaina ei muuta
voinutkaan tehdä kun katsastaa pontiacin. Sateen ropinaa
kuuntelimme koko päivän.
Lauantaina onneksi paistoi
aurinko ja pääsimme purkamaan ajovimmaa. Eka veto
10,09 ja toinen 10,07. Kolmannella päästiin jo lähemmäs
tavoitetta 9,928 ja se riitti lajittelun kolmanneksi.
Loppunopeudet olivat tasasesti 235km/h. Auto kulki suoraan ja
kaikki kohdallaan eliminaattoriin. Jäimme jännityksellä
odottamaan seuraavaa aamua, joka alkoi ikävällä
ropinalla. Ei, taas vettä. Ja sitä vettähän
sitten tuli tasaseen tahtiin pitkin päivää.
Voitonnälkämme on
jo hirmuinen ja seuraavaksi suuntaamme Kalajoelle purkamaan sitä.
Kilpailijat varokoot... |
|
25.-26. 05. Motopark
NO NIIN Nyt asiaan.
Lähdettiin hyvissä
ajoin liikkeelle perjantaina, kalusto oli jo lastattu
keskiviikkona bussiin ja kokeiltu että auto pelaa. Vaihteet
ja eletroniikka Tekniikka kun oli käyty kokonaan läpi
moottorista perään. Perillä oltiin illan suussa
purettiin kalusto ja nukkunaan vaikka huonosti nukuttikin, taisi
vähän olla perhosia mahassa. Ei siitä pääse
eroon että aina eka lähtö vähän jännittää.
Lauantai aamu. Auto
katsastettu. No tehdään jarruvarjoon isompi holkki.. Lämmityskäyttö
ja venttiilien välysten tarkastus, kaikki kunnossa, ei
muuta kun odottamaan että päästään
radalle.
Eka veto 10,4 hyvin kulkkee
suoraan ja jarruvarjo oli todella mukava yllätys, kyllä
pysähtyy ja eipä kulu jarrupalat vaikka vähän
hermostuttikin varjon pakkaaminen. Hyviä ohjeita kun olin
saanut. Kyllä se aina aukeaa kunhan saat sen pussiin
mahtumaan. Siis pakkaamaan. Tykkivarjo on kyllä helppo ja
nopea pakata. Kivastiha tuo pelasi.
Toinen veto 10,2 hemmetti pitääkin
varovasti pudottaa jarrua, olimme ihan pihalla uuden ohjaiboksin
kanssa mutta kun se on niin hieno niin pitihän se hankkia,
vaikka eihän vanhassakaan ollut mitään vikaa.
Kolmas veto 10,1 nyt menee
hermot mutta lähestyy.
Neljäs veto 10,0 no
johan nyt koittelee, loppunopeudet kyllä kohdallaan joka lähdössä
233-236kmt ajoimme vielä miedoilla vaihtokierroksilla ja yläkierroksetkin
alhaalla. Mitäs sitä rääkkäämään.
Perään vaihdettiin
vielä öljyt illalla ja eikun miettimään
huommista kisaa. Tea vastassa. Tekivät suuren vaihteisto
remontin lauantai iltana, Tea ja Mika tulivat bussille, juotiin
kahvit ja katseltiin siinä vähän euroviisuja
porukalla ja ihmeteltiin maailman menoa.
Sunnuntai aamu, komea keli
mitattiin ponun katostakin lämpö siinä
aamuaurigossa +48. Musta on lämmin. Kai siinä jotain
paistaisikin kun oikein porottaa.
Tean kanssa viimmeinen pari
siellähän me valmiina lähtöön oltiin
kummatkin vähän heiteltiin puolin ja toisin kumpi
jatkoon menee taisihan se Pasikin heittää oman kuitin
MUTTA SITTEN... Ohjaaja kokous välittömästi se
kyllä tietää aina jotain hankaluuksia. Siihen
loppui se kilpailu.
Kuitenkin viikonlopusta
saatiin tärkeää testaamista. Ollaan valmiit
Alastaron kisaan 5.-7. 07.
SITTEN LISÄÄ.....
|
|
27.-28. 04. Pirkkahalli
Tampere
Lähtö tampereelle
oli yllätys lähtö ponsorin ehdoituksesta ja täytyy
sanoa että kyllä kannatti lähteä. Yleisöä
oli tosi paljon ja järjestelyt oli hoidettu hienosti hieno
reisu kertakaikkiaan.
Kiitos vielä Tampereen
suunnalle.... |
|
Viimme vuotta kommentoisin parilla sanalla. Varma Nopea
Tasainen näillä eväillä tuli SM.
Ne pari kisaa mitkä meni
penkin alle:
Juhannus: Pito tosi huono,
jouduttiin vielä pudotuskisaan ensimmäisenä
autona radalle. Pito irti 300 m kohdalla vauhtia 200 kmt,
kaiteeseen meno tosi lähellä.
Yö/päivä-kisa:
Täältä alkoivat peräongelmat, teitsaus virhe
ja ulos.
Muuten ihan hieno kausi..
Jotain pientä
elektroniikkaa on hankittu lisää kun sitä näyttää
muillakin olevan.. Perä remontti saatiin tehtyä kiitos
Antti Kivinummen. Loppukesän lähtövalo-ongelmat
selvisivät ja hajoamispisteessä olevaan välitykseen
tilalle vaihdettiin harvempi välitys, 4,30 ja kaikki
laakerit uusittiin. Näillä haetaan lisää
loppunopeutta. Viimmekesän paras SG lähtö oli
238,7 toivotaan että onnistuu....
Vaihteisto koki myös täydellisen
remontin voima syö rautaa.... Kone on viettänyt pitkän
talven Heikki "HEMA" Niinivuoren tallissa ja sitä
on ajettu tietokoneessa jos vielä lisää tehoa löytyisi.
Viimme kauden ainoat ongelmat
vetolevyn pari hammasta "kisapaikalla vaihto 20 min"
ja venttiilien jouset vaihdettiin ihan vaan varmuuden vuoksi...
Kausi 2002 starttaa
Virtasalmelta, ajamme koko SM sarjan ja PM sarjan laivaliputkin
on jo tilattu, ei sitten tarvitse ihmetellä löytyykö
paikkoja hyvä olla ajoissa liikkeellä.
Lisää sitten tähän
Virtasalmen avauksen jälkeen.
|
|
|