Raatteen reissu
(Kuvat suurentuu klikkaamalla niitä.)
Tässäpä sitä ollaan. Lähdössä tutustumaan Raatteen-tielle. Tielle jossa käytiin talvisodan verisimpiä taisteluja. Kuvan oikealla reunalla oleva jätkä, lähti samalla katsomaan missä pappansa taisteli saman ikäisenä (32v.). Reissun tarkoitus on antaa meille pojille ymmärrystä siitä järjettömästä tuskasta mitä omat ja viholliset joutui kokemaan. Lisäksi meidän mielestä on jokaisen suomalaisen hyvä tietää lähi historian tapahtumista. Raatteen tie sijaitsee Suomussalmen kunnassa
Kajaanin pohjoispuolella. Paikka on mielestämme oivallinen reissunkohde. Raatteen tiellä sijaitsee Raatteen portti niminen museo jossa on kaikkea Raatteen sotaan liittyvää esineistöä. Esim opastetaulu josta ilmenee sodan kulku Kiantajärvellä ja Raatteen tiellä. Museon paras esitys on video, jossa seisot lähellä videotaulua ja melkeinpä koet itsesi mukaan tapahtumiin. Ehkä reissun hiljaisin hetki koettiin keskellä talvisodan monumentin. Kiviä yhtä paljon kuin kuolleita Raatteen tiellä ja Suomussalmessa.
Museolta noin. 10 km rajalle päin sijaitsee Purasjoen entisöityjä linnoituksia. Aivan rajalla on rajamuseo ei käyty vain kesällä auki. Vihjeenä käykääpä www.raatteenportti.fi Museossa on myös ruotsiksi, saksaksi ja englanniksi opastus.
Lopuksi kiitos VETERAANI JA LOTAT
Hulkonniemen taistelut. Taustalla näkyy Kiantajärvi jota ryssät pakeni loppujen lopuksi (163 D.)
Haukiperän muistomerkki
Haukiperän lossin tuntumassa oli kovat taistelut.
Kuomajoella kaatuneitten Mänttälän aseveljien -muistomerkki. Tälle paikalle Raatteen tiellä Siilasvuo komensi osasto Kontulan (n. 300 miestä) pysäyttämään idästä päin saapuvan 44 valiodivisioonan
Saamamme tiedon mukaan on kuvassa näkyvä tie ainoa alkuperäisessään leveydessään oleva tien pätkä. (pyörätien levyinen)
MAXIM -konekivääri m/09-21, 3-jalkainen vesijäähdytteine
Pienoismalli raatteentien taisteluista
Suomalaisten aseita
4 7.62 kivääri m/28-30
5 7.62 kivääri m/28
6 7.62 kivääri m/27
7 7.62 kivääri m/91
8 9.00 konepistooli/ suomi m/31
9 7.62 pikakivääri m/26 Lahti-Saloranta
Suomalaisten aseita
1 valopistooli
2 7.65 pistooli m/19
3 7.65 pistooli m/23 Parabellum ja perälauta
Puna armejan aseita
1 7.62 kivääri m/91-30
2 7.62 puoliautomaattikivääri m/38 Tokarev
3 7.62 tarkka-amujan kivääri m/91-30
4 7.62 karbiini m/38
5 valopistooli
6 7.62 revolveri m/95 Nagant
7 7.62 pistooli m/33 Tokarev
8 7.62 pikakivääri m/27 Degtjarev
9 7.62 panssarivaunupikakivääri
10 7.62 kivääri
Yleisin sotasaali vaunu oli kuvassa näkyvä kevyt T-26-vaunu eli Vikersin venäläinen versio. Pst. miehen diagnoosi ”Selvä tapaus kumi puhki”
Talvisodan monumentti.
Kolmen hehtaarin alueella levittäytyvät kivet (23000 venäläistä ja 800 suomalaista) kuvaavat talvisodassa Suomussalmen taisteluissa kaatuneiden sotilaiden määrää.
Keskusmuistomerkki ”Avara syli” muistomerkissä on 105 vaskikelloa, kello jokaiselle talvisodan päivälle.
Keskusmuistomerkin teksti
Purasjoen linnoituksia
Konekivääri pesäke
Korsussa rintamalinjan tarkastelua. Tykkimies Jamppa ja Pst. Alikessu Arska.
Vihollisen asemien kiikarointia
Tiedustelu partio järven rannalla.
Ps. taustalla näkyy tuntematon masto
Miten vittu tuo nokka on niin punainen.
Joku rys… puristi sitä????
Minun on pakko sanoa ei pojat oo helppoa olla korsualikessuna
Minua ei rys… nappaa.
Ei vittu oo helppo olla tykkimies. Silmätkin menee punaiseksi ajatuksesta.
Täst ei sit puhuta
Rys… tiedustelutorni
Kevyttä kenttä harjoittelua
Hyvä hilli limppi
Ilma valvonta torni
Sota propagandaa
Kertausharjoitus paikka
Sotasaalis
Ansaittu loma Rovaniemellä
Tuleva lennokkilentäjä
Aika kiva kattaus ei niin siroja Hackmanneja
Vain vesi puuttuu ja vyö syöttäjään
Kaikkea sitä metsästä löytyy ja tuo alin löytöjen löytö.