Tallin baari- ja saunatilojen rakentelu aloitettiin lokakuun alussa 2003. Tällä sivulla seuraillaan töiden etenemistä. Homma aliotettiin tietenkin huolellisella suunnittelulla ja kun piirustukset oli tehty tupakka-askin kanteen aloitettiin tarpeettomien väliseinien purkaminen ja muutaman uuden rakentaminen. |
|
Baariin rakennettiin uusi väliseinä ja se villoitettiin ja levytettiin jotta saataisiin hyvä äänieristys. Levytyshommia tehtiin lokakuun aikana. Baariosaston siustusmateriaaleina päätettiin käyttää mm. heinäseipäitä, kelottunutta lankkua ja lapin marmoria. Osa seinistä ja katto maalataan mustaksi. Seuraavaksi paikalle hankittin paikalle sirkkeli, jolla seipäät saadaan halkaistua. Kun seipäitä oli halkaistuna sopiva määrä, päästiin sisustushommiin. Baarin sivuseinät päällystettiin tervapaperilla jonka päälle kiinnitettiin heinäseipäät. Ensinmäisen seinän teko aloitettiin perjantaina 31.10. |
![]() |
Seuraavana iltana hommia jatkettiin ja hetken mielijohteesta tehtiin kuvan RistoMatti tyylinen multimediahyllykkö. Materiaalina käytettiin kotimainsta kelottunutta lautaa ja heinäseipäitä. Räkkiin asennetaan tarvittavat välineet musiikin kuuntelua ja videoiden katselua varten. |
![]() |
Valmista takaseinää, jokainen MSC jäsen tietää,että torstaisin on "virallinen" talkoopäivä ja näitä hommia tehdään myös muinakin päivinä. Hommaa riittää ja baariosasto olisi tarkoitus saada valmiiksi ennen 5.12. pidettäviä pikkujouluja. Baariosaston jälkeen hommia jatketaan pukuhuoneen ja saunan puolella. |
![]() |
Marmoreiden asennus aloitettiin lauantaina 8.11. Rane on tehnyt näitä hommia ennenkin ja tulosta syntyy. Hanslankarina oli Vesku. Marmorit ovat lipasvaaran vihreää graniittia ja ne hankittiin Tervolasta Lapin Marmorista. Kivet hiotaan lopuksi jolloin vihreä savy tulee esiin, tässä vaiheessa pinta näyttää vielä harmaalta. |
![]() |
Rane asentaa... hanslankari vaihtuu... vuorossa Jökö. Näin saa mukavasti lauantaipäivän kulumaan... |
![]() |
| Jarski paklaa baarin "ulkoseinää" maalausta varten. Seinän alaosaan asennetaan rosteri pellit. | ![]() |
| Mika sekoittaa tasoitetta paita tulessa. | ![]() |
| Lauantaipäivän työn tulos, baariosaston lattiassa on kivet paikoillaan, seuraavana vuorossa saumaus ja kuivumisen jälkeen hionta. | ![]() |
| Homma jatkuu sunnuntaina saumaamisella. Rane viettää isänpäivää töiden merkeissä, kukapa sitä ei yhteisen hyvän puolesta uhrautuisi. | ![]() |
|
Hannu ja Mare suunnitteluhommissa. |
![]() |
|
15.-16.11.2004 Lape ja Pepe roudaavat baarikalusteet valmiiksi maalausta varten. |
![]() |
|
|
|
|
Heikki ja Timppa rosterilevyjen kiinnitys hommissa. Komeat "potkupellit" |
![]() |
| Pertti katonmaalaushommissa. Baaritilan katon väriksi valittiin yksimielisesti musta joka tuo tähän tilaan harmoniaa ja antaa mukavaa kontrastia harmaille seinämateriaaleille. | ![]() |
| Ylimääräiset oviaukot laitetaan umpeen ja käytävän seinät maalataan valkoiseksi, seinän alaosaan asennetaan rosterit. | ![]() |
| Tallin viihdekeskus, pojilla kuluu aika pleikkarin kanssa. | ![]() |
| Tämä kuva ei kommentteja kaipaa. | ![]() |
| Baarin kalusteet maalattiin harmaaksi PISTE Vanhat kangasverhoilut uusitaan vihreällä keinonahalla PISTE | ![]() |
| Lattia lakattiin Varaosa T. Paakkarin lahjoittamalla lakalla. Eipä oo aikaisemmin tullut levitettyä Deberiä lattiaan! Valumiakaan ei tällä kertaa tullut yhtään. | ![]() |
| Baari saatiin tehtyä suunilleen valmiiksi pikkujouluihin (5.12.03) mennessä. Baaritiskin runko verhoiltiin tyyliin sopivalla harmaalla lankulla ja tiskin kansi on marmoria kuten lattiakin. Kattona aaltopeltiä. | ![]() |
| Flipperille löytyi paikka loossien välistä. | ![]() |
| Loppusilauksena asennettiin värivalot joita voi ohjata valopöydällä. Valot tuo mukavaa tunnelmaa. | ![]() |
| Baaritiskin takaa kajastaa... | ![]() |
| Lepotuoliin on mukava kellahtaa rakentelun lomassa. | ![]() |
Homma etenee ja tätä sivua päivitetään sitä mukaa. Seuraavana on vuorossa pukuhuone, pesuhuone ja sauna. |
|