[1] [2] [3] [4] [5] [6] [7] [8] [9] [10]
  [11] [12] [13] [14] [HYPERLINKKEJÄ]

Minulla oli jo pitemmän aikaa pyörinyt mielessä jokin 50-luvun alun sämpylä, kunnes sain kuulla tästä Oulunsalossa olevasta '49 Chevystä. Auton omistaja Matti tuli juttelemaan kanssani järjestämässämme autonäyttelyssä ja kyseli olisinko kiinnostunut '49 vuoden luiskaperä Chevystä. En meinannut uskoa että mies on tosissaan, niin hyvältä auto kuulosti. Sovittiin että käyn katsomassa autoa sitten kun käyn seuraavan kerran Oulun suunnalla.

Ensi kertaa auton nähdessäni en meinannut uskoa silmiäni kun pressun alta paljastui alkuperäisessä värissään ollut hyvin säilynyt luiskaperäinen Chevrolet Fleetline DeLuxe vuodelta 1949. Auto näytti kaikin puolin tosi hyvältä, Kaikki osat löytyivät ja joitain kromiosia oli otettu säilytykseen tallin puolelle, myös alkuperäiset fenderit olivat hyvässä tallessa. Matti luovuttamassa Chevyä
Omistaja laittoi akunkengät paikalleen ja napista käyntiin. Kutonen puksutti nätisti. Olin vakuuttunut että tämä on mun auto, se on pakko saada omalle tontille. Hintakin oli kohdallaan, Matti halusi kuitenkin vielä jälkeläistensä hyväksynnän kaupalle. Sovittiin että soitan parin päivän päästä. Parin unettoman yön jälkeen soitin Matille ja sovittiin kaupat. En edes tinkinyt hinnasta centtiäkään, niin innoissani olin. Kotimatkalla
Heti seuraavana päivänä lähdettiin Jarskin ja Pepen kanssa auton haku reissulle, eurot vaihdettiin Chevyyn. Kone käyntiin ja ajelin kotiin reilun 130 km matkan... Naama messingillä. Hyvin kulki, vaikkakin rättirenkaat vetelivät uraisella tiellä autoa välillä vastaantulijan kaistalle.... Ainoa vika joka havaittiin oli virran vähyys, laturi tai akku vetivät viimeisiään. Parin päivän päästä Chevy oli katsastettu ja sillä tuli sitten ajeltua lähes koko kesä, mittariin kerkesi kertyä noin 1200 mailia ennenkuin kone leikkasi kiinni. Oli aika miettiä mitä Chevylle tehtäisiin...