HOT ROD & ROCK SHOW TAMPERE 2002


Tulipa poikettua perinteisesti Tampereella.
Tässäpä raportintynkää tapahtumasta.

Kuvat & textit Mika
FHRA Tampereen seutu järjesti Hot Rod & Rock Show tapahtuman jo 23. kerran. Näyttely pidettiin Pirkkahallissa ja näyttävää kalustoa oli jälleen hankittu jenkeistä asti.
Myös Ruotsalaisia rodeja ja kustomeita sekä siipijenkkejä oli paikalla mukavasti. Ehdottomasti korkeatasoisin näyttely Suomessa, ellei jopa pohjoismaiden kovatasoisin näyttely?

Kuvassa Ruotsalaisen Magnus Lindbergin hieno rodi, joka oli rakennettu race henkeen, sisällä risteili turvakehikko ja istuimina kuppipenkit.
Sam Barrisin pojan Johnin ideoima ja John D'Agostinon rakentama "The Rose" tribuutti Sam Barrikselle, Mercury '51.
Kauniimpaa autoa saa hakea, viimeistelytaso ja muodot täysin omaa luokkaansa.
D'Agostinon rakentamia kustomeita on ollut esillä Tampereella aiemminkin ja kyseiset autot ovat olleet aina myös maailman huippuluokkaa.

Hienoa että tämmöisiä saa ihaliia myös täällä Suomessa, kiitokset siitä Tampereen porukalle!
Kustomoitu '49 Caddillac saapui paikalle Ruotsista.
Omistaja Tommy Classon oli antanut käkkylälleen nimeksi Centaurion.

Autostudion osastolla oli targakattoinen Corvette...
Ruotsista saapui myös tämä C-A Strömerin '38 Ford Tudor. Auto oli jotain rodin ja kustomin väliltä ja auton audio/dvd varusteet saavat useimman tuningmiehen kateelliseksi.
Myös kotimaisia kustomaeta oli esillä. Tässä mm. Pontiac Star Chief '55, om. Juha Tiili, hamina ja Helsinkiläisen Kimmo Niemen Ford '50 joka oli saanut runsaasti liekkejä kylkeensä sitten viimenäkemän.

Toinen USA:sta hankittu näyttelyn vetonaula oli tämä David Pygeorgen '39 jenkkiläisen nykytrendin mukaan rakennettu Chevy rodi.
Autossa oli näyttävä flakemaalaus.
Mikkeliläisen Jari Ahosen upea street race tyyliin rakennettu '55 Chevrolet Belair 2d sedan.
Hieno maalipinta ja "riittävän" leveät takarenkaat.

Kyllä Suomessakin osataan.
Samaa tyylisuuntaa edusti tämä Ruotsalaisen Tommy Brännströmin Chevy Pickup 454 SS jonka vuosimalliksi oli merkitty '02 ('93).
Paalupaikan sivuilta aiemminkin tuttu '60 Cadillac ambulanssi oli saanut kilvet.


MC osastolla oli esillä mm. tämä Boss Hoss, 350 cid V8:lla varustettuna kotimaisilla rekisterikilvillä.
Asiallinen Triumph.
HD WLA 750.
Perinteisenen sambakarnevaalikulkue kierteli ja esiintyi ympäri näyttelyhallia.

Telian osaston tytöillä näytti olevan hauskaa...


www.paalupaikka.com